Toiset uskovat ufoihin ja katselevat taivaalle, toiset taas manaavat esi-isiensä henkiä. Omasta mielestäni riittävän kummallista voi tapahtua rasittamatta niskaansa tai yliherkkiä aistejaan. Eräänä keväänä oli kierrellyt huhu eriskummallisista olioista Vuorilammella. Ne olivat ilmestyneet aina laiturinvierellä olevan avannon läheisyyteen iltahämärissä häipyäkseen hetken päästä nopeasti takaisin hyiseen veteen. Mitä nämä oudot kummajaiset olivat? Se askarrutti mieltämme niin kauan, kunnes päätimme ottaa selvää huhuista.
Päätimme lintutieteilijä Pääkkösen kanssa lähteä tutkimaan olioiden mysteeriä. Pääkkönen oli innostunut asiasta, koska hän oli kyllästynyt tiirailemaan tavallisia tipulintuja. Pääkkösellä oli sitäpaitsi kiikarit ja asiaankuuluvia naamioitumisvälineitä. Naamioiduimme tavallisiksi sieniretkeläisiksi ja vedimme heleänoranssit Hankkija-lippalakit päähämme ja Nokian kummisaappaat jalkaan. Ensimmäinen ilta oli otollinen. Loikoiltuamme viereisellä kalliolla piilossa vajaan tunnin alkoi tulla elämää muuten hiljaisuutta huokuvaan suomalaiseen metsään, jonka honkien kohina tuo mieleen lapsuuden… hiljaisuutta huokuvan suomalaismetsän (ripaus kansallisromantiikkaa). Vedestä nousi kaksi olentoa. Toisella oli pitkä kullanvärinen tukka ja toinen äänteli kummallisesti, aivan kuin olisi lauleskellut jotain Janis Joplinin äänellä. Nämä kaksi häipyivät pian pimeyteen saunatuv an läheisyyteen. Olimme Pääkkösen kanssa järkyttyneitä, koska emme tällaista olleet ennen kokeneet. Hiivimme lähemmäs saunatupaa, mutta mitään ei näkynyt eikä ääntäkään enää kuulunut. Katselimme olisivatko olennot jättäneet jotain merkkejä itsestään (esimerkiksi tanssikenkää), kuten saduissa on yleensä tapana. Kun emme löytäneet mitään, totesimme tämän loogisesti olevan totta. Emme enää nähneet näitä olentoja, mutta oletimme niiden sukeltaneen lähtömme jälkeen takaisin hyiseen veteen sinne, mistä ne olivat tulleetkin.
Seuraavana päivänä aloimme tutkia alan kirjallisuutta. Olimme jo päätelleet, että seireenejä ne eivät olleet. Muutoinhan olisimme joutuneet viettelyksen valtaan ja hypänneet heidän mukana avantoon jättäen lippikset vedenpintaan kellumaan ja kertomaan surullista tarinaa vaistojaan seuranneista luonnonlapsista. Myöskään merenneitoja ne eivät olleet, koska mitään suomuista pyrstöä emme näillä havainneet olevan. Ilmeisesti nämä olivat näkkejä, aivan omaa sukukuntaansa, jonka lajinsisäinen evoluutio oli muokannut kylmää säätä kestäväksi. Suomenlahden eteläpuolella näkkejä on tavattu paljon enemmän ja ne luokitellaan ominaisuuksiensa mukaan jopa viiteen sukukuntaan.
1. Kaunisjuuslased (kaunishiuksiset)
2. Pesurlased (pesijät)
3. Peakratslased (päänraaputtajat)
4. Paljastisslased (?)
5. Röökurlased (rääkyjät)
Suomessa Oulun korkeuksilla on aikaisemmin havaittu vain sukukuntaan 5 kuuluva omaperäinen lahko, joka on ristitty huutajiksi.
Luokittelimme toisen olennon sukukuntaan 1 kuuluvaksi, lahko Kuldjuus (Auricomata). Sen määrittelyyn on olemassa seuraavat ohjeet::
2. Ääni: Häälitsused nutused, soiguvad, meenutavad lapse poolartikuleerimata lalinat.
ΓÇö> Nutune kuldjuus (Auricomata flebilis)
Toinen oli varmasti rääkyjiä. Parhaiten tuntomerkit sopivat Mehelemblööritajiin (Calliphonica nymphomanica). Sen tuntomerkit on lueteltu näin:
“Kaunid, graatslised näkid. Suhteliselt julged. On huvitatud ainult meessoost ning esitavad oma völuvaid aariad eelistatult neile. Näkke on teinekord väga raske eristada naisinimestest; siiski iseloomustab näkke peenetundlisem käitumine.” Halusimme vielä kerran lähteä tutkimaan näkyisikö näillä leveysasteilla muitakin lajeja. Erityisesti “Paljastisslased” kiinnostivat meitä. Kyseisestä lajista on löydetty eri kokoja, jotka jaetaan kokoluokkiin 1-4. Pääkkönen oli valmistautunut rengastamaan jonkun olion (lintumies kun oli). Näkkien kanssa piti kuitenkin olla varovainen, sillä niiden rengastamisesta sanotaan: “Näkid röngastavad ennast meeleldi ise.” Olimme lukeneet myös karmaisevan tarinan: “Näkineitsi kiusab noort jahimeest.” Mutta kuitenkin Pääkkönen kävi ostamassa Veljekset Torvisilta hopeisen rengastusvälineen alennusmyynnistä. Itse kävin kysymässä Leinon Kenkä ja Valjas -liikkeestä Pääkköstä varten valjaita turhien vahinkojen välttämiseksi. Heillä ei ollut valjaita. Katsoivat vielä pitkään perääni. Hävetti. Ajattelivat varmaan, että olin jotenkin ……kummallinen.
Menimme hyvissä ajoin samoihin asemiin kuin edellisellä kerralla. Oli täysikuu ja näkyvyys mitä parhain. Kihelmöivä jännitys valtasi meidät. Sydän pompotti aivan kuin Alien olisi yritellyt putkahtaa esiin. Pian huomasimme illan olevan turhan. Näimme joitain muita olioita, jotka eivät olleet kiinnostavia. Ne olivat karvaisempia kuin näkit ja niiltä puuttui jotain tärkeää. Mitta-asteikossa ne olisivat kuuluneet luokkaan 0. Tästä päättelimme, että nämä oliot olivat jotenkin kehittymättömämpiä. Eihän evoluutionkaan tuloksena aina synny täydellisiä olentoja.Tämähän on tiedetty jo pitkään.
“Elimistön osa, joka on jollakin lajilla erikoisen voimakkaasti tai omituisesti kehittynyt verrattuna sukulaislajien vastaavaan osaan, pyrkii olemaan erittäin muuntelevainen.” (Darwin, Lajien synty).
Olimme pettyneitä, koska emme nähneet sitä mitä toivoimme löytävämme. Pääkköstä rengastusjuttu jäi vaivaamaan ja hänet nähtiin sinä keväänä ja tulevana kesänä kiikareineen Vuorilammen ympäristössä jahtaamassa viattomia pikku olioita.
