“Potilas tuotiin sisään kello 18.04. Hän oli katatonisessa tilassa eikä vastannut ulkoisiin ärsykkeisiin. Papereiden mukaan hänen nimensä oli Antero Vaara, ja ammatti kirjanpitäjä eräässä pääkaupunkiseudun suuressa rakennusfirmassa. Kädessään potilaalla oli ostoslista ja lompakko, jossa oli suuri summa rahaa. Ambulanssinkuljettajan mukaan hänet oli löydetty keskustan sivukadulta tajuttomana. Tein potilaalle normaalin ruumiintarkastuksen, mutta mitään vammaa ei löytynyt. Siirsimme hänet välittömästi mielisairaalaan, sillä kaikki viittasi henkiseen vammaan.”
* * *
“Missä minä olen? Mitä on tapahtunut?”
“Ole hiljaa ja makaa rauhassa. Sinulla ei ole mitään pelättävää.”
“Mitä? Kuka sinä olet? Kuka MINÄ olen?”
“Kärsivällisyyttä. Olet aivan sekaisin. Lepää nyt.”
“Ei älä mene! Älä...”
* * *
Tohtori Petteri Ylämaan raportti 7.4.1990:
“Antero Vaara on varsin mielenkiintoinen tapaus. Hänen aivoihinsa kytkettyjen elektrodien mukaan JOTAIN tapahtuu, mutta potilas on edelleen katatoninen. Silloin tällöin hän tuntuu havahtuvan ja mutisevan jotain, mutta valitettavasti hoitaja ei ole saanut puheesta selvää.
Mitä ihmettä tapahtui tuolla kujalla eilen noin kello 17.30? Täysin terve mies on menossa kauppaan, ja yhtäkkiä - melkein aivokuolema.
Jos tämä on tarttuvaa, olemme pulassa.”
* * *
“Antero? Oletko hereillä? Kuuletko minua?”
“Mmmm... päätä särkee. Kuka olet? Mitä helvettiä on tapahtunut?”
“Hengitä rauhallisesti. Et ole tällä hetkellä täysin kunnossa ruumiillisesti. Mielesi taas voi paremmin kuin koskaan.”
“Ei oikein tunnu siltä. Mitä tämä oikein on – en voi avata silmiäni enkä liikuttaa käsiäni. Ajoiko rekka ylitseni tai jotain?”
“Rauhoitu. Ruumiillesi ei ole tapahtunut mitään, et vain enää hallitse sitä. Mutta ei enää jaaritteluja, minulla on tehtäviä.”
ΓÇ£Hei, odota...ΓÇ¥
* * *
7.4.1990 klo 23.25, sairaanhoitaja Jaana Virtanen-Kultala:
“Olin tekemässä jokaöistä kierrostani, kun äkillinen kolahdus kiinnitti huomioni. Se tuli huoneesta, johon oli siirretty se uusi katatoninen potilas. Peläten pahinta ryntäsin paikalle vain nähdäkseni hänen yöriskelevän sängyssään hurjasti. Yritin pitää häntä paikallaan, mutta hän oli minua voimakkaampi. Hänen ruumiinlämpönsä oli hyvin korkea, ja lihakset saivat jatkuvasti kouristuksia. Aivokäyrä heittelehti puolelta toiselle, ja aioin painaa hälytysnappia. Silloin hän huusi jotain käsittämätöntä ja vaipui taas katatoniseen tilaan. Seurasin vähän aikaa hänen tilansa kehitystä, ja kun muutoksia ei tapahtunut, kutsuin tohtori Ylämaan paikalle.”
Tohtori Petteri Ylämaan raportti, klo 24.40:
“Sain sairaanhoitajan hälytyksen noin puoli kahdeltatoista. Antero Vaara oli saanut kouristuksia, ja hänen ruumiinlämpönsä oli noussut hoitajan sanojen mukaan hengenvaarallisiin lukemiin. Tutkin potilaan, mutta mitään erikoista ei löytynyt. Ruumiinlämpö oli normaali, samoin pulssi ja verenpaine. Aivokäyrässä ei ollut muutoksia, mutta nauhalta löytyi voimakkaita häiriöitä, jotka olivat tapahtuneet hieman ennen hälytystä. Mitä ihmettä tämä on?”
* * *
“Ai, taasko sinä olet siinä? Saisinko jo selityksen kaikelle tälle - vaimoni on varmaan huolissaan.”
“Älä sinä huolehdi vaimostasi, vaan tee mitä sanon. Jos tottelet ohjeitani, on tämä meille molemmille helpompaa.”
“Hyvä on, jos luulet sen auttavan. Sanotaan vaikka että olen sinun Erkkisi.”
“Minun MIKÄ?”
“Erkki. Jokaisessa ihmisessä on oma Erkkinsä, mutta yleensä he eivät tiedä sitä. Olet eräänlainen koekaniini.”
“Koekaniini? Mistä ihmeestä sinä puhut? Päästä minut heti pois täältä!”
“Yritä nyt rauhoittua! Kiihtyminen on vaarallista, sillä olemme tällä hetkellä sinun aivoissasi. Voimakas tunnelataus voi aiheuttaa aivovaurion.”
ΓÇ£???ΓÇ¥
“Aloitetaanpa alusta: Erkit ovat laji, joka syntyi maahan miljoonia vuosia sitten. Meillä ei ole ruumista, sillä sen aikaiset olosuhteet olivat aivan liian ankarat. Aluksi olimme vain möykkyjä magneettikentän koossa pitämää energiaa, ja kommunikoimme suoraan energiaimpulsseilla vähän radioaaltojen tapaan. Sitten syntyivät ensimmäiset orgaaniset solut.
Niillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, ellemme me olisi puuttuneet peliin. Opimme tunkeutumaan solujen tumaan ja pidimme ne hengissä — on aivan sama mistä solu saa energiansa, kunhan se on oikeassa muodossa. Ne tarvitsivat meitä energianlähteeksemme, ja me tarvitsimme niitä, sillä alkuaikojen ukkosmyrskyt uhkasivat tuhota meitä koossa pitävät magneettikentät. Solulima eristi tehokkaasti. Kummankin oli hyväksyttävä toisensa, ja siitä kaikki alkoi.
Aika kului, ja eliöt kehittyivät. Me olimme niissä jokaisessa, sillä niiden lisääntyessä lisäännyimme mekin. Vähitellen muutuimme elättäjistä parasiiteiksi, imimme energiaa ympäristöstämme. Elämä nousi maalle, ja silloin meidän tilanteemme muuttui totaalisesti. Vesi absorboi säteilyä tehokkaasti, mutta pelkkä otsonikerros ei ollut riittävä, ja olimme vaarassa hajota. Pysyäksemme hengissä meidän täytyi pienentää kokoamme.
Siirryimme eliöiden aivoihin, koska niissä oli paljon luontaista energiaa. Dinosaurukset olivat ongelmallisia, koska niiden aivot olivat hyvin kehittymättömät. Jonkin aikaa olemassaolomme oli vaakalaudalla, mutta onneksi ensimmäiset nisäkkäät kehittyivät. Jätimme dinosaurukset oman onnensa nojaan, ja sinä tiedät, miten niille kävi. Niiden aivot eivät kerta kaikkiaan olleet tarpeeksi tehokkaat ilman meitä.
Käytimme aina hyväksemme parhaimpia aivoja, ja manipuloimme eläinten toimia mieleisiksemme. Vähitellen erikoistuimme muutamaan lajiin, ja Homo Erectuksen myötä tunsimme olevamme lopullisesti turvassa.”
“Miten tämä liittyy minuun? Mitä oli se puhe koekaniinista?”
“Huomaan, että olen rasittanut sinut. Lepää nyt, tapaamme taas vähän ajan päästä.”
ΓÇ£Hei, tuo peli ei v...ΓÇ¥
* * *
Tohtori Ylämaan raportti, 9.4.1990 klo 18.00:
“Antero Vaaran tila on rauhoittunut huomattavasti. Eilisen päivän hän vain makasi, eikä tänäänkään ole tapahtunut mitään ihmeellisempää. Ainoa mielenkiintoinen ilmiö on se, että hänen aivokäyränsä näyttää välillä aivan erilaiselta kuin normaalisti - fyysistä skitsofreniaako? Koskaan ennen en ole tavannut tällaista tapausta, ja Euroopan Yhteisön lääkärit ovat erittäin kiinnostuneita yksityiskohdista.”
* * *
“Antero? Aika jatkaa taas, toivottavasti olet levännyt.”
“Mene pois. En halua muuta kuin päästä kotiin vaimoni ja lasteni luokse, sika!”
“Tiedät varsin hyvin, ettei se onnistu. Anna minun kertoa tarinani loppuun, niin ymmärrät kaiken.”
ΓÇ£Minulla ei taida olla vaihtoehtoa.ΓÇ¥
“Ei niin. Joka tapauksessa, Homo Erectus merkitsi huoliemme loppua niin luulimme. Eläin, jonka aivot olivat tarpeeksi tehokkaat elättääkseen meidät siten, että isäntäeläin ei sitä huomaa, oli juuri se mitä tarvitsimme. Niinpä vaivuimme uneliaaseen toimettomuuteen.
Mutta Homo Erectus kehittyi. Syntyi toinen toistaan kehittyneempiä rotuja, ja olomme oli yhä helpompaa. Emme enää edes viitsineet puuttua isäntämme kehitykseen, sillä se oli saavuttanut vahvan aseman maapallolla. Homo Sapiens oli jotain, jota emme olleet uskaltaneet edes toivoa.
Vähitellen huomasimme, että jokin oli vialla. Energiamme alkoi kadota salaperäisesti, ja jouduimme varastamaan sitä yhä enemmän ja enemmän. Tutkimme asiaa ihmeissämme: mitä oli tapahtunut? Mikä oli muuttanut tilanteen? Kun vastaus siten keksittiin, oli se meidän kuolemantuomiomme: ihminen oli muuttanut maapallon herkkää tasapainoa siten, että se vaikutti energiakenttäämme jopa ihmisruumiiden sisällä.Meidän täytyi siis ottaa taas kerran isäntämme käsittelyyn.
Mutta ihmisten kohdalla se ei enää onnistunutkaan: heidän aivonsa olivat liian voimakkaat. Emme päässeet tunkeutumaan alitajunnan joka on eräänlainen henkinen suojamuuri – läpi, ja jouduimme paniikkiin. Ihmisaivoista lähteminen olisi vaarallista, koska minkään muun eläimen aivot eivät anna tarpeeksi energiaa. Tässä kohdin sinä, Antero, astut kuvaan.”
“Miten niin? Mitä hittoa sinä puhut?”
“Viikko sitten eräs meistä keksi ratkaisun. Me emme voi saavuttaa ihmistä, antaa siis ihmisen tulla meidän luoksemme. Ryhdyimme heti etsimään yksilöä, joka nukkuu niin syvässä unessa, että hänen alitajuntansa voidaan läpäistä. Se yksilö olit sinä. Pääsimme tietoisuutesi kanssa yhteyteen erään unesi aikana - muistat varmaan sen painajaisen?”
ΓÇ£Jossa olin putoamassa suureen mustaan aukkoon, joka puhui minulle?ΓÇ¥
“Juuri sen. Se aukko olin minä. Ihmisen alitajunta on siinä suhteessa erikoinen, että unessa se on paljon herkempi imemään ei-toivottua energiaa lävitseen - näin syntyvät enneunetkin. Joka tapauksessa, minä onnistuin tunkeutumaan aivoihisi ja muodostin tajuntaasi pienen repeämän, josta voisin myöhemmin tunkeutua läpi.”
“Sinä siis - tunkeuduit aivoihini ja käytit minua?”
“Aivan niin, mutta suunnitelma muuttui sen jälkeen, kun lopullisesti otin sinut haltuuni. Ihminen on liian vaarallinen hallussapidettävä, se voi lipsua otteestamme koska tahansa. Aion muodostaa oman ruumiin sinun avullasi, Antero. Pidän sinua hallussani vain niin kauan kuin on tarpeen. Kaikki on valmiina, prosessi voi alkaa huomenna. Siihen asti, näkemiin.”
“Hei! Et voi tehdä tätä minulle, paskiainen! Odota...”
* * *
Sairaanhoitaja Jaana Virtanen-Kultalan raportti 10.4.1990 klo 12.00:
“Potilas Antero Vaaran tila on edelleen suhteellisen vakaa. Silloin tällöin hänen aivokäyrässään tapahtuu hyppäys, ja hänen ruumiinsa saa lyhyitä kouristuksia. Muuten hän on edelleen katatonisessa tilassa, eikä vastaa ulkomaailman ärsykkeisiin. Olemme yrittäneet jopa antaa hänelle sähköshokkeja, mutta ilman tulosta. Emme edelleenkään tiedä, mikä sairauden aiheuttaja alunperin on.”
* * *
“Erkki, mitä sinä teet?!”
“Hyvästi, Antero. Aion tehdä jotain, mitä ei ole koskaan yritetty.
Laskujemme mukaan ihmisaivojen energiakapasiteetti riittää fysikaalisiin muutoksiin. Käytän ruumiisi soluja hyväkseni muodostaakseni oman, itsenäisen ruumiin. Kaikki on kohta ohi. Kun saan itseni valmiiksi, en tarvitse sinua enää. Uskomatonta, mikä energiamäärä teihin ihmisiin sisältyykään.”
“Mitä tarkoitat?”
“Teidän aivoenergianne riittää miltei mihin tahansa. Kaltaisiasi on löytynyt kymmenkunta lisää. Heihin tunkeutuminen on jo alkanut. Kun saamme omat ruumiit, ei meitä voi enää pysäyttää. Tietyt ihmiset kuolleina, ja maailma on kaaoksessa. Pieni sysäys, ja ollaan takaisin kivikaudella. Silloin, Antero, silloin Erkit ovat saaneet mitä haluavat. Nauti viimeisistä hetkistäsi ihmisenä... oli hauska tuntea sinut.”
“Erkki, et voi tehdä tätä minulle! Erkki...Erkki...”
* * *
Hoitaja Jaana Virtanen-Kultala, 10.4.1990 klo 16.00:
“Kuulin huudon Antero Vaaran huoneesta noin kello 15.35. Juostessani paikalle näin, että huoneesta syöksyi ulos pieni, noin 110 cm pitkä alaston mies, joka katosi käytävän nurkan taakse ennen kuin ehdin pysäyttää hänet. Saapuessani huoneeseen kohtasi minua kammottava näky: potilas makasi sängyssä kammottavasti kuihtuneena. Hän oli pienentynyt monta kiloa, ja hänen ihonsa roikkui luiden päällä kuin huonosti kietaistu viitta. Mitään ei ollut enää tehtävissä, eikä minulla ole aavistustakaan siitä, mikä kuoleman aiheutti. Toivon vain, että se kääpiö saadaan kiinni.”
“En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Potilaan ruumis oli jollain käsittämättömällä tavalla kutistunut siten, että kaikki ruumiinosat olivat alkuperäistä pienempiä. Menetetty kudosmäärä riittäisi uuteen kääpiökokoiseen ruumiiseen. Mitään vieraita viruksia tms. ei ole löytynyt, joten tapaus jää varmaan lääketieteen historiaan ainutlaatuisena tapauksena. Tosin olemme kuulleet huhuja, että muualla maailmassa on noin kymmenen tapausta, joissa on samat oireet. Jos kyseessä on tarttuva tauti, on AIDS pieni ongelma. Epidemian puhjetessa olemme voimattomia, koska mitään jälkiä sairauden aiheuttajasta ei ole. Voi luoja, mitä me olemme tehneet ansaitaksemme tämän?”
