Hansa hallitsi kauppaa Pohjois-Euroopassa. Lasiastiat välittyivät etenkin Lyypekin kautta eri puolille Pohjolaa. Itämeren piirin kaupunkeihin tuotiin jonkin verran läntisessä Saksassa valmistettuja laseja. Lasin käyttö lienee kuitenkin vähentynyt, kun Saksalaisen ritarikunnan kauppa alkoi ritarien 1410 Tannenbergin taistelussa kärsimän tappion jälkeen kuihtua. Läntisessä Skandinaviassa lasiastiain käyttö sen sijaan lisääntyi. Reininmaalta ja Alankomaista tuotiin Norjaan kaalinkantalasien ja maigeleinien ohella myös muita laseja. Suosittuja olivat korkeat keilapikarit, joita on kuvattu tanskalaisissa kirkkojen seinämaalauksissa.