David Brin on eräs 80-luvun “uusista”, amerikkalaisista tieteiskirjailijoista, joille on jo muodostunut vankka lukijakunta (muita ovat Greg Bear, William Gibson, Orson Scott Card y.m.). Hän ei ole aivan yhtä suosittu kuin muut edellämainitut kirjailijat, mikä saattaa johtua siitä, että hänen käsittelemänsä aiheet ovat melko perinteistä SF:ää. Myös hänen tyylinsä on aika lailla tavanomaisempaa kuin esim. Gibsonin ja muiden cyberpunkkareiden urbaani, katkonainen (sanoisin jopa juppimainen) teksti, joka on nykyään niin kovasti muodissa. Briniä ei kuitenkaan pitäisi luokitella pelkäksi avaruusoopperanikkariksi, sillä hänen parhaissa kirjoissaan on eeppistä kokonaisnäkemystä ja joitakin varsin omaperäisiä ideoita, vahvan “Sense-of-Wonder”:in lisäksi (Mikähän muuten olisi hyvä käännös tuolle termille? “Ihmetyksen tuntu”??). Joskus hänen kirjansa vaikuttavat vähän turhan optimistisilta, mutta ainakaan minua se ei kovin paljoa häiritse.
Kirjoissaan Sundiver (1980), Startide Rising (1983, suom. Tähtisumu täyttyy (1987)) ja The Uplift War (1987) Brin kehittelee eräänlaista yhtenäistä tulevaisuuden historiaa. Näiden kirjojen “maailmankaikkeudessa” on paljon älyllisiä, tähtienväliseen matkaiiluun kykeneviä lajeja, joilla on enemmän tai vähemmän yhtenäinen kulttuuri. (Tietenkin joka lajilla on oma kulttuurinsa, mutta hyvin suuri osa käyttäytymis- ym. normeista on yhteisiä.) Valoa nopeampi matkustaminen yhdistää eri lajien asuttamat avaruuden osat toisiinsa periaatteessa yhtenäiseksi mutta käytännössä hajanaiseksi kokonaisuudeksi. Eräs Viiden Galaksin (joihin Linnuratakin kuuluu) yhteisön perustekijöistä on uusien älyllisten lajien “kohottaminen” (“uplift”). Kun jonkin planeetan eliöiden joukosta löydetään kehityskelpoinen (jopa älyllisyyden “kynnyksellä” oleva) laji, jokin vanhempi laji ryhtyy kohottamaan sitä älylliseksi useiden kymmenien sukupolvien ajan kestävillä geenimanipulaatioilla, koulutuksella ja ympäristön muutoksilla. Kun kohotettava asiakaslaji (“client race/species”) on saavuttanut älykkyyden, se joutuu palvelemaan isäntälajiaan (“patron race”) jopa kymmeniä tuhansia vuosia kestävän palvelusajan (“period of indenture”) ennen kuin se saa itsenäisen aseman. Kun nämä entiset asiakkaat sitten ottavat itselleeen asiakkaita, syntyy klaani, jota johtaa ensiksi isäntänä ollut laji. Mitä enemmän asiakkaita lajilla on, sitä arvovaltaisempi se on. Koska juuri millekään lajille ei voi näissä olosuhteissa syntyä myyttiä luomisesta, Viiden Galaksin uskonnot perustuvat myyttiin Esi-isistä (“Progenitors”), jotka kohottivat ensimmäisinä muita olentoja älykkyyteen.
Lajeja, jotka ovat saavuttaneet älykkyyden ja tähtienvälisen matkustuskyvyn itse (“suden kasvatteja”, “wolfings”), ilman isäntiä, halveksutaan ja pelätään, koska niiden katsotaan olevan barbaarisia ja sivistymättömiä, vailla galaktisen kulttuurin perinnettä. (Brin käyttää adjektiivia “Galactic” viittaamaan Viiden Galaksin vanhoihin isäntälajeihin ja niiden kulttuuriin.) Ihmiskunnalla ei (huonoksi tai hyväksi onnekseen) ole isäntälajia ja vain harvat muut lajit suhtautuvat ihmisiin ystävällisesti. Jotkut lajit suhtautuvat ihmisiin jopa avoimen vihamielisesti ja tätä asennetta lisää se, että ihmiset ovat kohottamassa delfiinejä ja simpansseja ja tekemässä niistä suoraan klaaninsa täysivaltaisia jäseniä vaatimatta niiltä palvelusaikaa.
Periaatteessa kaikkea galaktisten lajien toimintaa valvovat eri instituutit, jotka laativat myös normit sille. Jos esimerkiksi kahden lajin välinen konflikti kehittyy sodan asteelle, sivistyneen sodankäynnin instituutti (ihan totta!) valvoo, että taisteluissa käytetään vain sallittuja aseita ja että homma sujuu muutenkin sivistyneesti… Instituuttien valta perustuu kuitenkin käytännössä vahvojen klaaninjohtajalajien suostumukselle ja nämä pystyvät halutessaan manipuloimaan instuuttien määräyksiä ja päätöksiä. Erityisen tärkeä instituutti on Kirjastoinstituutti, joka vastaa kaikkien lajien tuottaman informaation keräämisestä ja jakelusta eri planeettojen Kirjastoihin. Toinen tärkeä instituutti on Kohotusinstituutti, joka valvoo, ettei kohotuksessa tapahdu väärinkäytöksiä (esim. liian voimakasta geenimateriaalin muokkausta), ja hyväksyy tai hylkää uudet, kohotetut lajit.
Jatkan artikkelia seuraavassa numerossa. Silloin kerron tarkemmin kustakin kirjasta.
